Hajajätevesityöryhmä: lisää viestintää ja valtion tukea

09.03.10

Hajajätevesiasetuksen mukaan kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien on täytettävä puhdistustehoa koskevat vaatimukset vuoteen 2014 mennessä. Toukokuusta 2007 lähtien kokoontunut työryhmä on selvittänyt hajajätevesiä koskevan asetuksen toimeenpanon merkittävimmät ongelmat ja tehnyt ehdotuksia ongelmien poistamiseksi.

Työryhmä ehdottaa mm., että kiinteistökohtaista neuvontaa kehitetään yhteistyössä kuntien kanssa ja että valtio tukisi neuvontaa vuosittain viidellä miljoonalla eurolla vuoteen 2014 asti. Lisäksi pitää tehostaa viestintää, joka kohdennetaan ympäristöministeriön johdolla. Työryhmän mielestä myös jätevesijärjestelmän toteuttamiseen tarvittavan suunnittelupalvelun pitäisi kuulua kotitalousvähennyksen piiriin ja muutkin taloudelliset ohjauskeinot pitäisi ottaa tehokkaasti käyttöön vauhdittamaan asetuksen toimeenpanoa.

Työryhmä esittää myös asetuksen toimeenpanon seurantaryhmän perustamista.

Ympäristöministeriössä on valmisteltu myös erillistä toimeenpanoasetusta, joka on lausuntokierroksella 9.4.2010 saakka. Ympäristöministeriö kampanjoi teemasta myös erillisellä jätevesiviikolla, joka järjestetään 22.–28.3.2010.

www.vvy.fi

Kommentoi uutista:

* Nimi:
E-Mail:
* Kommentti:
Antti Heinonen
9.3.2010 15:26:18
Erittäin hyvä asia, että nyt vihdoin suunnittelun tärkeys tulee esille. Tärkeäähän on, että ihmisille kerrotaan totuus siitä mitä omalle järjestelmälle oikeasti pitää/tarvitsee tehdä, eikä vain markkinoida samaa laitetta joka torppaan.

Kotitalousvähennyksen laajennus kannustaa käyttämään puolueetonta ammattilaista suunnittelutyössä.

Kiinteistökohtainen neuvonta voikin olla vaikeampaa toteuttaa. Saa olla tarkkana kelle tällainen "neuvontaoikeus" annetaan, ettei valu taas markkinamiehille, myös suunnittelupuoli on hieman vaikeassa asemassa tässä, toisin sanoen aletaanko suunnitelmia myydä nyt valtion maksamalla neuvontakeikalla? Joka tapauksessa asukkaalla tulisi säilyä valta valita mistä varsinaisen suunnittelupalvelun/laitteet/asennuksen ostaa.
Jaa tämä sivu